Ensi kertaa pitkiin aikoihin mulla menee oikeesti hyvin elämässäni. Olen jo pitkään haaveillut jostain mistä välittäisin ja minkä takia jaksaisin nousta ylös sängystä, ainoo ilo elämässäni on ollut tähän asti kaverit ja elukat vaikka ei nekään kaikkea korvaa. Nyt vihdoin olen löytänyt prinssini mutta silti en osaa olla rauhassa, se verran olen pessimisti että tiedän että ei tää kauan kestä kumminkaan. Rasitan vain muitakin tällä olollani kun en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa ja valitan turhista asioista vaikka ei oo mitään syytä. Juttumme on sen verran uusi homma muillekkin että ei siitä tiedä muutakun parhaat kaverit, pelotta "virallistaa" asia muillekkin ihmisille ja olen vielä niin idiootti että ajattelen kaikkien muiden mielipiteitä  enemmän kuin omiani. Onneksi alkaa viikonloppu, en jaksanut olla koulussa perjantaita joten viikonloppuni alkoi aikasemmin kuin muiden, saimpahan ainakin nukkua pitkään. Porukat on onneksi sen verran tyhmiä että ei edes kysele miksi tulen aina keskellä viikkoa kotiin, raahaisi minut varmaan jalkaraudoissa takaisin suoraan rehtorin puheille jos saisi tietää että lintsaan. Olen aikuinen ihminen ja käyn ammattikoulua enkä ala-astetta, joten meininki on siksi lapsellista niin kotona kuin koulussakin. Koulunkäynti ei muutenkaan jaksa minua innostaa enää, tämä on viimenen vuosi koulussa ja sitten pitäisi valmistua, tuntuu tosin siltä että olen koulussa vielä parinkin vuoden päästä koska kursseista ei tule mitään muutakun hylättyjä....